Eilen piirtelin asemakuvaan alustavaa pihasuunnitelmaa, saadaan sitten käytävien pohjat kaivettua samaa vauhtia, kun kaivuri tontille pääsee. Lisäksi tarkoituksena on siirtää muutamia kasveja nykyiseltä pihaltamme. Tällainen on esim. miehen mummolan pihasta siirretty raparperi, ja vanhanajan juhannusruusu, joka on aikoinaan siirretty miehen kotitilan naapurissa sijaineen tilan pihasta. Samoin mukaan lähtee joitakin omasta lapsuudenkodistani tuotuja perennoja ja pensaita. Kaikki ovat pihassamme levinneet, ja nyt siis otamme osan niistä mukaamme. Tarkoitus on siis jakaa kyseisiä kasveja siten, että nykyisen talomme pihaan jää kuitenkin siistit istutukset.