Eilen mies kävi laittamassa viimeisen putkenpätkän, jolla yhdistettiin viemärin tuuletusputki kattoläpivientiin. Nyt yläkertaan päästään vihdoinkin tekemään sivuseinien ja katon tuulensuojauksia ja villoituksia. Vähän meni kauemmin aikaa tuon yläkerran kanssa mitä mies oli aluksi ajatellut, osin johtuen aikaisesta talvesta ja kovista pakkasista.

Sillä aikaa kun mies oli putkien kimpussa, minä jatkoin loputtomalta tuntuvaa betoniliiman jyrsintää. Asiaa ei yhtään helpota se, että lattiaa pääsee jyrsimään pieneissä erissä. Aina jonkin matkaa voi jyrsiä ja sitten taas siirretään tavaroita pois tieltä valmiiksi jyrsitylle alueelle. Nyt käytin tilaisuutta hyväksi ja aloitin jyrsimään tuvan lattiaa, kun saatiin se kividomino pois lattioita kaunistamasta.

Kodinkoneet tulevat huomenna, ja ne täytyy säilöä väliaikaisesti muualle kuin talolle. Onneksi koneet ovat kuitenkin kohtuullisen pieniä, joten voimme sitten kuljetella niitä talolle, kun tarvitaan. Tähän järjestelyyn päädyimme joulun alla, kun saimme aika hyvän lisäedun jo aiemmin tilattuihin koneisiin, jos maksoimme ne ennen joulua ja otamme toimituksen tammikuulle.

Tässä toimituksessa ei vielä ole Festivoa, koska siellä on tehtaalla ilmeisesti "pieni" jono toimituksissa. Festivo otetaankin sitten suoraan talolle, ja sisään kanto tilataan palomieskerholta, kuten olemme nykyisen talomme Festivon kohdalla tehneet.

Palomieskerho on muuten erittäin kätevä osoite, kun tarvitaan kantoapua. Palomiehiä olemme käyttäneet sekä omissa että muutamissa muissakin kohteissa kantoapuna, hinta on kohtuullinen ja paikalle saapuu yleensä hyväkuntoisia miehiä, joilta ei voimat lopu ennen kynnystä. Nyt olemme palomiehiä kysymässä esim. kantamaan kipsilevyt yläkertaan, kun niiden aika tulee.

Kiintokalusteiden toimitus aika varmistui huhtikuun alkuun, joka sopii aikatauluumme kätevästi.

Tänään illalla pitäisi käydä katsomassa miten paikkamaalaus onnistui takan päällä.

Ja takankokoajasta ei ole kuulunut mitään...