Viikonlopuksi on luvattu leudompaa, joten tavoitteene olisi vihdoin saada lämmöt yläkertaan. Lämpöjen saaminen yläkertaan mahdollistaisi myös piippuasennuksen ja lattialastulevyjen noston yläkertaan. Saapas nähdä.

Alakertaa ollaan saatu kittailtua maalauskuntoon, joten siinä riittää työtä sitten minulle joksikin aikaa. Maalattavana olisi nyt alakerran makuuhuone, kodinhoitohuone ja wc.

Lattian tasoitus siirtyy taas eteenpäin, tällä kertaa maanantaille.

Ja sähkömiehellekin pitäisi soittaa, joko on saanut meidän rasiat, valaisimet ja loput johdot, niin päästään jatkamaan sähköjäkin.

Nyt tuntuu, että hommia olisi vähän siellä sun täällä, ja vähän on jonkin sortin priorisointi ongelmaakin asian tiimoilta. Vähän täytyy miettiä, mikä olisi sellaista joka on pakko tehdä ennen muuttoa, ja mikä taas sellaista, joka voi huoletta jättää muuton jälkeen tehtäväksi.

Juu, ja olen tietoinen, että kaikki mikä jää tehtäväksi muuton jälkeen, puppaa jäädä tekemättä.