Rakentamisessa, kuten muissakin asioissa tulee välillä tilanteita, jotka eivät suju ihan helposti. Tilattu tavara on myöhässä, väärää tai rikkonaista, tai omat voimavarat tai taidot on mitoitettu aivan liian suuriksi.

Ainakaan aikataulua ei kannata tehdä niin kireäksi, ettei se kestä mitään muutosta. Toinen asia, jota ei kannata suunnitella turhan kireäksi on budjetti. Siihen kannattaa aina varata vähän ylimääräistä, koska yllätyksiä tulee aina - jokaiselle - ihan varmasti.

Rakentamisesta ei kannatakaan ottaan itselleen mitään tiukkaa rutistusta, kannattaa realistisesti miettiä mitä osaa, pystyy ja ehtii tehdä itse. Esimerkiksi vaikka miehellä on rakennusliike, niin emme todellakaan edes ajatelleet tekevämme taloa alusta asti itse. Kaikki se aika minkä mies rakentaa omaa taloa on suoraan pois meidän tuloistamme. Eli meillä teetetään kaikki se ulkopuolisella, mitä itse ei osata, haluta tai ehditä tekemään. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että teemme kaikki sisätyöt itse, lukuunottamatta luvanvaraisia kytkentätöitä.

Nykyistä tai tulevaa taloamme rakentaessa ei ole tapahtunut mitään sellaista, josta ei puhumalla olisi selvinnyt.  Nykyisen talon kanssa oli kaikenlaista pikku säätöä. Rakentaminen aloitettiin vuotta myöhemmin, kuin oli aluksi tarkoitus, korot pomppasivat pilviin ja parhaimmillaan lainojen korot oli 17% luokkaa, joten nykyiset koronnousut eivät juurikaan pelota Kieli ulkona.

Kun sitten vihdoin päästiin rakentamaan, viikonlopuksi vuokratut laitteet olivat usein epäkunnossa, ja hommat jäivät tekemättä. Täyttöjen yhteydessä harkkoperustuksesta kaatui noin kolmasosa, joka tietysti piti tehdä uudelleen - ja aikataulu kiristyi. Ulkovuori laudat tulivat väärin, tuli lomalautaa vaikka piti tulla panelia. Ja kun panelikuorma tuli niin se oli erilaista kuin jo aiemmin tullut panelierä. Ja vaikka mitä muuta... yhdeksän vuoden asumisen jälkeen peltikatteesta irtosi pinnoite.

Nyt rakennettavan talomme kanssa on ollut aika vähän ongelmia. Toimituksesta puuttui yksi pitkä lankku (ainakaan ei olla huomattu muuta) Finndomo oli painanut ikkunaheloihin mustalla DOMO, mutta näidenkin tilalle saatiin uudet ja ihan ilman mainosta. Keittiötoimituksessa oli yhden oven lasi kiinnitetty nurinpäin, yksi kalustejalka puuttui, ja baaritason levyjen viilutuksessa oli rakoja - kaikki tulossa uudestaan. Keittotason lasi on kiero - tähän odotellaan vielä maahantuojan kommenttia - vaihdetaanko koko taso vai vain lasi. Mutta kun ei ole kiire niin kaikki järjestyy.

Reklamaatiot hoituvat yleensä helposti, kun vaan itse muistaa esittää asiansa kohteliaasti ja asiallisesti - ja reklamoida oikeaan osoitteeseen - joka ei aina sekään ole ihan helppoa.