Eilen mies listoitteli ovia ja ikkunoitakin vähän aloitteli, kummasti näyttää heti valmiimmalta. Listoitus onkin  sellaista näpertelyä, joka vie sekä aikaa, että rahaa, ainakin jos listoiksi valitsee suorien listojen sijaan hivenenkin koristeellisempaa listaa, tai jos vaikka sen suorankin listan asentaa muutoin kuin "ryssän"jiiriin. 

Totuushan on se että vauhti on hidastunut kummasti, mutta valmista tulee vähitellen. Tavoitteeksi on asetettu, että jouluna saunotaan uudessa saunassa... viimeistään. Sauna onkin listallamme viimeisenä, yhdessä pesuhuoneen kanssa... ja lista on vielä pitkä.

Listoitus hommat eivät meidän talossa lopu sisälistoituksiin, vaan sitä saa tehdä myös ulkovuoren kanssa ihan omiksi tarpeiksi, taloa kun kiertää useampi koristelista ja -lauta myös ulkopuolella.

Rekamaatiopuolellakin on tapahtunut edistystä: ehjä kuivauskaappi on noudettavissa/vaihdettavissa, ainoa ongelma vain on se, että miehen autosta meni laakerit, ja se odottelee korjaamolle pääsyä. Ikkunoita ja ovia tulee joku katsomaan, ne kun ei ihan toimi niinkuin pitäisi. Ulkovuorilaudoista puutui leveä nurkkapielilauta, ja ne ovat tulossa. 

Pihan teko siirtyy siirtymistään, koska sovimme kaivurikuskin kanssa, että käy meillä mylläämässä samalla kun on tulossa tekemään pohjia naapuritontille, ja naapuritonttien rakennusluvat ei vielä ole tuleet, eikä alueelle ole vielä rakennettu sähköjäkään, mutta ehkäpä tämäkin asia edistynee syksyyn mennessä.