Tämä kirjoitus on näköjään hävinnyt jonnekin bittiavaruuteen, joten uusiksi meni.

13.7. meillä kävi talotehtaan miehet säätämässä ikkunat ja ovet, olivat jopa lakanneet uusiksi kynnyksen, joka oli kulunut naarmuille, kun ovi ei ollut päässyt toimimaan oikein. Miehet kävivät kaikki alakerran ikkunat läpi ja kokeilivat että ne toimivat kunnolla.  Suurin ongelmahan oli olohuoneen/keittiön ikkunat, jotka eivät auenneet kuin lievää väkivaltaa käyttämällä. Ongelmana oli nimenomaan ulkopuolen alumiinipokat, jotka piti käydä ulkopuolelta tönäämässä auki, ja osa ei siis auennut sittenkään tai jos aukesivatkin niin karmiin jäi komeat raidat keskimmäisten lukkojen kohdille.

Nyt siis kaikki ovet ja ikkunat toimivat kuin unelma, ja ikkunakarmejen jäljetkin on maalattu piiloon.