Ajattelin tässä ajankuluksi tehdä pienen vertailun uuden ja vanhan talomme välillä. Molemmat talot olemme itse rakentaneet muokanneet talopaketista meidän tarpeisiin. Lähtötilanteena oli ensimmäisellä kerralla nelihenkinen pikkulapsiperhe, johon myöhemmin syntyi vielä yksi lapsi. Toisella kerralla  perheemme oli kutistunut kahden aikuisen ja yhden teinin perheeksi.

Ensimmäisellä kerralla moni valinta tehtiin rahan perusteella, ja ajatuksena että tehdään sitten joskus uudestaan kun on rahaa. Aluksi rakensimme talon, jossa oli kolme makuuhuonetta, olohuone, keittiö, kodinhoitohuone, pukuhuone, sauna, pesuhuone, kaksi vessaa ja kaksi vaatehuonetta. Myöhemmin laajensimme taloa rakentamalla siihen kaksi makuuhuonetta ja kuraeteisen lisää. Lisäksi talossa tehtiin vuosien varrella lukuisia muutoksia: Vaatehuoneet purettiin, jotta saatiin lisätilaa makuuhuoneeseen, toiseen vessaan rakennettiin suihku, keittiöön ja yhteen makuuhuoneeseen asennettiin lattialämmitys, myös kettiöön ostettiin uudet koneet ja keittiön järjestys muutettiin "järkevämmäksi". Samoin pinnat laitettiin uusiksi moneen kertaan ja pesutilojen vesieristys tehtiin nykypäivän vaatimustasolle. Ikkunat ja ovet vaihdettiin uusiin. Sähkölämmitystä tukemaan hankittiin ilmalämpöpumppu.

Toisella kerralla valinnat tehtiin vähän toisella perusteella, nyt mietimme mihin kannattaa satsata ja missä sitten voi säästää. Meidän päätös oli satsata kestävään lattiamateriaaliin, hyvään takkaan, energiatehokkaisiin koneisiin, vesipiheihin vesikalusteisiin ja laadukkaisiin kiintokalusteisiin sekä portaisiin ja lämmitysjärjestelmään. Kaikissa näissä valinnat tehtiin hintaan katsomatta ja sillä ajatuksella, että näitä ei ihan äkkiä vaihdeta. Säästöjä sitten haimme mm. laatta- ja tapettivalinnoissa, sähkökalusteissa, osin vesikalusteissa sekä siirtämällä joitakin hankintoja tulevaisuuteen: kuten muotolauteet ja poreamme. Edelliseen taloon verrattuna haimme säästöjä myös esim. ulkovaloista, joita nyt on vain tarpeellinen määrä, kun vanhassa talossa valaistus oli osittain suunniteltu ulkonäköseikkojen perusteella. Vihreänä lankana oli sähkön ja veden sääästäminen.

Miten olemme tässä sitten onnistuneet?

Veden kulutus on laskenut puoleen, sähkön kulutus on pudonnut lähes kolmannekseen. Sähkön kulutuksen roima pudotus selittynee osin lämmitettävien neliöiden määrällä (ennen yli 250, nyt n. 150), sekä lämmitys järjestelmän muutoksella (ennen suorasähkö kattolämmityksellä + ilmalämpöpumppu + takka + puukiuas, nyt maalämpö + vesikiertoinen lattialämmitys)